maanantai 28. maaliskuuta 2011

RITE IN PROGRESS







Ensimmäisen kuvauksen kuvamateriaalia, yksinäisyyttä luonnossa ja merkityksellisiä objekteja. Kuvattu ulkona lumimyrskyssä. Kuvaukset jatkuu tällä viikolla.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

KUVAUKSIA !

Aloitin materiaalin kuvaamisen tänään. Lumi kieppui ympäriinsä joen jäällä kun nahkatakkipapitar lähetti nuoren suojatin kontemploimaan omaa olemustaan ja ilmiinnyttämään hopeapalloja ja muuttelemaan tähtikuvioiden järjestystä.

Kuvasin kahden henkilön kanssa coming of age rituaalin aloittamista, henkiselle matkalle lähtöä.

Materiaali on juurikin sitä mitä haluan sen olevan. Yksinkertaista nyt, mutta ennustan ihan ilman kristallipalloakin että ilmaisuni muotoutuu editissä muhevaksi erilaisten kerrosten kanssa. Sellaisenaan käytettynä materiaali toisi mieleen Eija-Liisa Ahtilan tyylin, mutta pyrin tietoisesti lähemmäs Guy Maddinin rosista tyyliä.

Sunnuntaina kuvaan lisää, projistoitua materiaalia keholla ja ambigrammin piirtämistä lumeen.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

ambigram


Yhdessä joulukuun seminaarin kommentissa ehdotettiin XX:n ja Y:n visuaalista sulauttamista. Pyörittelin asiaa ja loin joltain new age hässäkältä näyttävän ambigrammin.

Loin tämän koska pohdin lumen käyttämistä videoiden rituaalimenoissa, lumeen voi nimittäin piirtää tai luontoystävällisellä punajuurimehulla maalata asioita.

Yleissivistystä: Ambi (kumpikin) gram (sana). Typografinen luomus joka on luettavissa myös 180° käännttynä. Itse käytän tässä sanaa ambigram luonnollisesti sanasta ambiguous johdettuna.